Kävelykierrosten kuvaukset

Kesän 2022 kävelykierrosten kuvaukset ovat alla. (kierroksen nimen mukaan aakkostettuna)

Beskrivningar för de olika rundvandringar är nedan.

Voit tiedustella näitä myös tilauskierroksina esim. Visit Turun myynnistä: myynti@visitturku.fi

Aurajoen rannoilta Martinmäelle
Turun IV kaupunginosa on aikojen saatossa tunnettu useilla nimillä: Tegelsalen, Martti, Sotalaistenmäki, Martinmäki. Täällä on eletty elämänmakuisesti ja alue on kasvanut työpaikkojen tarjonnan myötä. Tule aistimaan alueen omalaatuinen tunnelma.

Carlo Bassi 250 vuotta
Arkkitehti Carlo Bassin (1772-1840) suunnittelemat rakennukset komistavat Turun kaupunkikuvaa tänäkin päivänä. Juhlavuoden kierroksella tutustutaan italialaissyntyisen Bassin elämäntarinaan ja kuullaan rakennuksista, joissa näkyy hänen kädenjälkensä.

Hautausmaan kierrokset
Turun vanhalla hautausmaalla tutustutaan merkittäviin muistomerkkeihin, kauniisiin taideteoksiin ja kuullaan huikeita tarinoita. Kävelyjen kohteet vaihtelevat eri teemojen mukaisesti.

Hautausmaa: Hautausmaa maantien varrella
Yli 200 vuotta sitten siirrettiin Turun hautausmaa kauas kaupungin ulkopuolelle, Viipuriin vievän maantien varrelle. Kierroksella tutustumme Skanssin hautausmaan historiaan ja sieltä viimeisen leposijan saaneisiin henkilöihin unohtamatta hautausmaan kaikkein kuuluisimpia turkulaisia.

Hautausmaa: Makkaramestarista salvusälliin
Kävelyllä kuullaan tarinoita Turussa toimineiden käsityöläisten ja heidän perheidensä työstä ja elämänmenosta. Ammattinimikkeitä on paljon, jotkin jo unohtuneet, jotkut taas yhä ajankohtaisia ja tuoreita.

Keskiaikainen Turku
Millainen Turun kaupunki oli kiehtovalla keskiajalla? Lähde oppaan kanssa tutkimaan mitä keskiajasta on jäljellä kaupunkikuvassa ja mitä ei.

Maarian kirkon tanhuvilla
Historian siivet havisevat vuosisataisia muistoja Maarian kirkon ympäristössä. Ihastelemme kirkon erikoislaatuisia keskiaikaisia holvimaalauksia ja kirkkotarhan erityisyyksiä vaivaisukosta Wäinö Aaltosen muistomerkkiin. Myös pappilan puutarhan vehreydessä on yhtä ja toista kerrottavaa..

”Neiti on innostunut lukemisesta”
Tule kuulemaan millainen oli suomalaisten tyttöjen koulupolku opiskelemaan, sekä edelläkävijöistä ja asenteiden muutoksista kohti tasa-arvoista koulutusta. Suomen vanhin koulu ja ensimmäinen yliopisto, Turun Akatemia, perustettin Turkuun, mutta opinnot olivat tarkoitettu vain pojille.  Mutta milloin tytöt pääsivät opiskelemaan? 

Portsan poikia ja arkirealismia
Portsa, Port Arthur, Turun VIII kaupunginosa – puutaloalueen romantiikkaa ja realismia 1900-luvun alusta tähän päivään Mikaelin kirkonmäeltä meidän kylälle ja takaisin

Salaperäinen Turku
Kierroksella tutustutaan paikkoihin, joita et ehkä omin päin löytäisi ja kuullaan unohdettuja tarinoita varjoisilta kujilta.

Takamaasta arkkitehtuurin helmeksi – Kupittaa ja Vasaramäki
Miten Vasaramäestä tuli pientaloidylli? Mitä Kupittaan puistoon suunniteltiin? Useat arkkitehdit suunnittelivat eteläisen takamaan rakentamista – niin kaavoitusta kuin rakennuksiakin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Myös Erik Bryggman ja Lauri Sipilä antoivat modernin panostuksensa alueen rakennuskantaan.

Turku Rocks
Ammoisista ajoista ovat Turkua piinanneet kulkutaudit ja vitsaukset. Kierroksella tutustutaan myös hoitolaitoksiin, hoitoihin sekä lääkäreihin. Eikä Turun tautikaan jää käsittelemättä. Huom. kesto 2 h

Turun Palo
Kierroksella palataan vuoden 1827 traagisiin tunnelmiin ja käydään läpi mitä Pohjoismaiden suurimmassa kaupunkipalossa tapahtui ja missä.

Vares
Astu Vares-dekkareiden maailmaan ja kierrä kirjojen ja elokuvien tapahtumapaikoilla. Mistä löytyvät rikosten näyttämöt ja missä alamaailma punoi juoniaan?

PÅ SVENSKA

Begravningsplatsen
Vi beundrar minnesmärken, ser på konstverk och lyssnar på berättelser om personerna bakom namnen. Innehållet i promenaderna varierar enligt olika teman.

S:t Marie kyrka och prästgård – kulturminnen från flydda tider
Historiens vingslag känns starka kring S:t Marie kyrka. Inne i kyrkan beskådar vi bl.a. de säregna valvmålningarna, och på kyrkogården kan vi se några speciella minnesmärken från fattiggubben till Wäinö Aaltonen. Strax intill, gömd  i lummig grönska, ligger prästgården om vilken det också finns ett och annat att berätta.

Åbo brand
Vandringen ger en återblick på de tragiska stämningarna år 1827 och belyser vad som hände, och var, under den största stadsbranden genom tiderna i Norden.